POKE vastaa biotuotetehtaan koulutushaasteeseen

Julkaistu 09.09.2015

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto on laajentanut tänä syksynä merkittävästi logistiikan koulutustarjontaansa. Koulutusta on tarjottu Viitasaarella sekä nuorille että aikuisille, mutta nyt aikuisilla on mahdollisuus kouluttautua alalle myös Äänekoskella.

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajan opinnot Äänekoskella aloitti 15 opiskelijaa. Koulutukseen tulijoita olisi ollut enemmän kuin ryhmään pystyttiin ottamaan. Hakijoiden ikähaarukka oli kaksikymppisestä viisikymppiseen, ja heidän taustansa olivat monenlaisia. Osalla oli jo alan kokemusta ja koulutusta, osa oli alanvaihtajia.

Opintoihin sisältyy alan perusteita, ajo-opetusta, ammattipätevyysopintoja ja työssäoppimista. Koulutuksen aikana suoritetaan vaadittavat kuljettajantutkinnot. POKElla on oma autokoulu, jonka kautta tutkinnot suoritetaan.

Koulutuksessa on periaatteena tekemällä oppiminen. POKElla on hyvät suhteet alueen kuljetusyrityksiin, ja opiskelijat saavatkin jo opiskeluaikanaan kokemusta haastavista työympäristöistä. He voivat suuntautua opinnoissaan puutavara-, elintarvike- tai ympäristöhuollon kuljetuksiin. Opiskelijat valmistuvat ensi keväänä toukokuussa.

Yhteensä POKEssa on noin 100 logistiikan opiskelijaa. Heistä 30 erikoistuu puutavara- tai metsäenergiakuljetuksiin.

Biotuotetehdas näkyi nuorten koulutuksessakin

Uutinen biotuotetehtaasta näkyi myös nuorten koulutuksen kevään yhteishaussa. Logistiikan perustutkintoon oli kaksinkertainen määrä hakijoita, ja niinpä Viitasaarella alkoi tänä syksynä kaksi nuorten ryhmää yhden sijasta. Samoin hakijoita oli hyvin metsäalan perustutkintoon, josta valmistuu Saarijärvellä metsäenergian tuottajia ja metsuri-metsäpalvelujen tuottajia. Viitasaaren logistiikan opettajat hoitavat tutkintoon sisältyvät ajokortti- ja ammattipätevyyskoulutukset.

Äänekoskella alkoi kahden vuoden tauon jälkeen prosessiteollisuuden perustutkinto prosessinhoitajille.

Uusien koulutusten lisäksi investointeja

POKE on myös investoinut merkittävästi logistiikka-alan koulutukseen biotuotetehdassuunnitelmien tultua julki. Vuoden sisällä on hankittu neljä uutta autoa, ja logistiikkaan on rekrytoitu kolme uutta opettajaa. Lisäksi Piilolan yksikön C-rakennusta saneerataan, jotta logistiikan koulutukselle saadaan Äänekoskelle asianmukaiset tilat.

Saarijärvelle on metsäalan koulutukseen liittyen suunnitelmissa bioterminaali, jossa käsiteltäisiin erilaisia metsäenergiatuotteita. Suunnitteilla on myös metsäkoneiden opetus- ja korjaustila. Uutta olisi raskaskoneasennus, jota ei ole nyt POKEn koulutusvalikoimassa.

Takaisin ajankohtaisiin