Kirje Saarijärveltä 2. joulukuuta: Tarvaalan Maamieskoulun vihkiminen
Viimeisenä päivänä marraskuuta 1867 pidettiin Tarvaalan maatalouskoulussa – yleisemmin Opistoksi kutsuttu – yksinkertainen juhlallisuus koulun käyttöön vihkimiseksi. Paikalle olivat kokoontuneet pitäjän herrat ja muutamia rouvashenkilöitä, sekä rahvasta ympärysseuduilta. Lisäksi tilavan salin seiniä koristi sivustaseuraava ihmisjoukko, kuten tällaisissa tilaisuuksissa yleensäkin. Aivan erikoista oli, että paikalle oli ilmaantunut vain muutamia maanviljelijöitä, vaikka tällaisen tilaisuuden luulisi heitä erityisesti kiinnostavan. Asiasta vielä huomionarvoisemman teki se, että uteliaisuus juurikin on erityinen luonteenpiirre näiden alueiden rahvaan keskuudessa. Voi toki olla, että kirkolla samanaikaisesti järjestetty kuntakokous riitti tällä kertaa tyydyttämään tämän tarpeen.
Juhlan avasi rovasti C.C. Stenius rukouksella sekä lyhyellä puheella, jossa rahvaalle osoitettiin kyseisenkaltaisen laitoksen merkitys erityisesti sille paikkakunnalle, jolta opiskelijoiden rivit pääsääntöisesti tullaan rekrytoimaan – anteeksi ruma sana[US1] ! Tämän jälkeen koulun johtaja, herra O.W. Wadenstjerna, piti esitelmän, joka käsitteli sitä matalaa näkemystä, joka maataloudesta maassamme yleisesti vallitsee, sekä tarvittavista parannuskeinoista. Kouluun palkattu opettaja, herra H. Ruth, esiintyi tämän jälkeen, ja puhui mekaniikan ja kemian merkityksestä maanviljelykselle. Viimeisenä puhujakorokkeelle astui maanviljelijä Matti Taipale, joka rahvaan puolesta vastasi edellä mainittuihin puheisiin, ilmaisten tyytyväisyytensä kyseisenkaltaisen koulun perustamiseen tällaiselle monin tavoin huomiotta jätetylle maaseutupaikkakunnalle.
Myöhemmin päivän mittaan pidettiin monia puheita ja kohotettiin monia maljoja niin koulun kuin sen johtajien menestykselle ja viihtymiselle jne. jne. Erityistä vastakaikua herätti malja Vaasan rouvashenkilöille heidän sankarillisesta päätöksestään ostaa kahden vuoden ajan pelkästään kotimaisia vaatetuotteita, mitä suositeltiin sitten myös rouville kaikissa maankolkissa. Jokainen läsnäolijoista tulee epäilemättä pitkään muistamaan tämän näille seuduille niin merkityksellisen päivän.
Käytämme tässä hyväksemme tilaisuuden korjata edellisen luvun (painoksen?) virheellisen tiedon liittyen koulun oppilasmäärään. Tässä maatalouskoulussa tulee nimittäin vastedes säännöllisesti opiskelemaan kaikkiaan 20 oppilasta, 16 miespuolista ja 4 naispuolista, mutta ensimmäisen vuoden ajan opetuksesta tulee nauttimaan vain 10-12 miespuolista ja 2-4 naispuolista oppilasta.
Katso kuva alkuperäisestä artikkelista
Tervetuloa Tarvaala 150 vuotta pääjuhlaan la 9.9. klo 13 Biotalouskampukselle! Juhlapaikkana on ForesTori -rakennus, osoitteessa Tuumalantie 17 b, 43130 Tarvaala, Saarijärvi.
Takaisin ajankohtaisiin