Onko yritykselläsi ideoita, joita ei ole ollut mahdollisuutta viedä eteenpäin? Etsimme toimeksiantoa pohjoisesta Keski-Suomesta JAMKin Innovaatioviikolle Saarijärvelle. Haemme todelliseen tarpeeseen perustuvaa toimeksiantoa yritysmaailmasta, joka saa olla niin monipuolinen ja haastava, että siihen voi syntyä useita ratkaisumahdollisuuksia.
Mikä on Innovaatioviikko?
Kaikki JAMKin opiskelijat suorittavat ensimmäisenä opiskeluvuonnaan viiden opintopisteen Yrittäjyys- ja innovaatio-opinnot. Innovaatioviikko tuottaa opintoihin kahden opintopisteen kokonaisuuden. Opinnot ovat pakollisia kaikille JAMKin alempaa korkeakoulututkintoa suorittaville opiskelijoille. Saarijärvellä Innovaatioviikkoon osallistuu lähinnä tulevia agrologeja, mutta toimeksianto voi olla miltä alalta tahansa.
Innovaatioviikko toteutetaan tänä syksynä viikolla 44 eli 31.10.-4.11.2016. Koko viikko käytetään innovointiin, jonka lisäksi opiskelijat tuottavat oppimispäiväkirjan.
Innovaatioviikolla ratkaistaan tiimeissä organisaatioiden ja yritysten todellisia kehittämisongelmia käyttäjälähtöisin menetelmin. Kaikki osallistujat saavat Design Thinking -menetelmän ja työkalut käyttöönsä koko opiskeluidensa ajaksi. Maailman parhaat bisneskoulut opettavat Design Thinkingiä eri alojen opiskelijoille ja menetelmää hyödynnetään myös vahvasti johtamiskoulutuksissa ympäri maailmaa (katso esim: http://www-2.rotman.utoronto.ca/rogermartin/AcademyofManagementLearning.pdf). Menetelmän käyttö harjoitellaan tekemisen kautta Innovaatioviikolla. Menetelmässä korostuu asiakkaan kuuntelu. Innovaatioviikon toimeksiantajat ovat olleet tyytyväisiä saamiinsa testattuihin ideoihin.
Mitä toimeksiantajalta toivotaan?
Toimeksiantajalta toivotaan ennen kaikkea sopivan visaista pähkinää purtavaksi, jotta opiskelijat pääsevät viikon aikana syvälle ideointiin ja testaamiseen. Agrologiopiskelijoille valitaan yksi yhteinen toimeksianto, joten ole nopea! Jos hyviä toimeksiantoja löytyy paljon, niitä voidaan välittää myös Jyväskylässä opiskeleville innovoitavaksi.
Toimeksiantajan toivotaan saapuvan paikalle Biotalousinstituuttiin maanantaina 31.10. noin klo 10 kertomaan toimeksiannosta sekä perjantaina 4.11. noin klo 10 kuulemaan syntyneet ideat.
Mikäli toimeksiantaja on saamaansa panokseen tyytyväinen, JAMK laskuttaa palvelusta etukäteen sovitun summan.
Ota yhteyttä, niin kerron mielelläni lisää Innovaatioviikosta. Voin myös tulla ideoimaan asiaa mahdollisten toimeksiantajien kanssa eteenpäin.
Mari Hakkarainen, lehtori, maaseutuyrittäjyys, 050 406 6057, mari.hakkarainen(at)jamk.fi
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti