Blogi: Miksi maataloutta syytetään Itämeren ravinnekuormasta?

Julkaistu 28.8.2025

 

28.8. vietetään Itämeripäivää. Täällä sisämaassa merta tulee harvemmin ajateltua, omasta kotipihasta kun lähimpään meren rannikkokaupunkiin on matkaa satoja kilometrejä. Asiaa on kuitenkin välillä hyvä pysähtyä pohtimaan, sillä toimintamme täällä sisämaassakin vaikuttaa Itämeren tilaan. Mutta miksi?

Itämeri on herkkä muutoksille

Itämeri on asutuksen ympäröimä pieni ja kapeanmuotoinen herkkä meri. Sen ekologinen tila voisi olla parempi, sitä nimittäin kuormittaa rehevöityminen, merialueiden kasvava käyttö, sekä sinne päätyneet haitalliset aineet. (Suomen ympäristökeskus (Syke), 2025).

Itämeren veden vaihtuvuus on vähäistä, mikä yhdessä sen laajalta valuma-alueelta kertyvän makean veden kanssa, tekee sen vedestä vähäsuolaista. Itämeren valuma-alue on nelinkertainen sen kokoon nähden. Valuma-alueen koon havainnollistaa paremmin, kun ottaa avuksi kartan. Karkeasti katsottuna Itämeren valuma-alue kattaa kokonaan Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan, sekä osittain Suomea, Ruotsia, Tanskaa, Saksaa ja Venäjää. Alueella asuu paljon ihmisiä, noin 85-90 miljoonaa. (Suomen ympäristökeskus (Syke),b).

Itämeren tilaa on seurattu säännöllisesti jo pitkään. Sinilevämassat, veden sameneminen ja merenpohjan happikato kertovat synkkää kieltä sen rehevöitymisestä myös Suomen rannikoilla. Suomen ympäristökeskuksen (2025) mukaan Suomen heikoimpiin alueisiin kuuluvat Suomenlahden ja Saaristomeren rannikkovedet.

Itämeren ravinnekuorma on peräisin osittain luonnollisista valumista, mutta enimmäkseen ihmisten toiminnan seurauksena. Tutkijoiden mukaan ravinteet ovat peräisin pääosin hajakuormituslähteistä: haja-asutuksesta, hulevesistä, turvetuotannosta, metsätaloudesta sekä ennen kaikkea maataloudesta. Typen ja fosforin suuren määrän kertyminen veteen aiheuttaa vesistöjen rehevöitymistä. (Suomen ympäristökeskus (Syke),c). Jokainen maataloutta ymmärtävä tunnistaa nämä kasvien kasvulle tärkeiksi ravinteiksi. Nykyaikaista viljelyä ajateltaessa tulee kuitenkin pohdittua, että miksi näitä kasvien kasvulle tärkeitä ravinteita pääsee valumaa aina mereen saakka? Tähän kiinni pääsemiseksi on siirryttävä yli 80 vuotta ajassa taaksepäin.

Kasvava kansa pakotti tehostamaan elintarviketuotantoa

1940-luvulla Suomessa elettiin aikaa, jolloin pellot kärsivät fosforihapon puutteesta ja sadot olivat heikkoja. Sotien päätyttyä Suomessa ilmeni kuumeinen tarve lisätä ruoantuotantoa. Elintarvikepuutteesta kärsivä kansa työskenteli vimmatusti tuotannon lisäämiseksi ja pyrki raivaamaan kaikki tuotantoa rajoittavat tekijät pois tieltään. (Viilo, 2025).

Peltoja lannoitettiin tuolloin lähinnä eläinten lannalla ja virtsalla sekä jätevesilietteillä. Teknologioiden ja viestinnän edistyessä lannoitus siirtyi yhä enemmän keinolannoitteisiin, jotka vastasivat paremmin viljelyn tarpeisiin. Tehokkuuden vuoksi keinolannoitteiden käyttöön kannustettiin ja ohjattiin myös poliittisesti esimerkiksi jakamalla viljelijöille ilmaisia kuponkeja lannoitteiden ostoon. (Viilo, 2025).

Nälkäinen kansa oli ruokittava ja lisää peltoa raivattiin. Koneellistuminen helpotti raskasta urakkaa ja sen lisääntyessä hevosten määrä väheni. Tällöin myös hevosten heinille ja laitumille varatut peltoalat vapautuivat viljelykäyttöön. Kaikin puolin tehostunut maataloustuotanto, kasvi- ja eläinjalostus, kasvinsuojeluaineiden kehittäminen sekä uudet viljelytoimenpiteet alkoivat näkyä myös tuotoksissa. Vuosien 1945-1969 välillä viljojen hehtaarikohtaiset keskisadot pääsääntöisesti tuplaantuivat ja lehmien keskimääräinen maidontuotantokin lisääntyi 3275 kilosta 4402 kiloon, maidon sisältämän rasvan lisääntyessä 140 kilosta 199 kiloon. (Granberg, 2004, s. 142-152). Vihreä vallankumous kukoisti.

Väkilannoitteiden todettiin olevan eläin- ja ihmisperäisiä jätevesiä parempia ravinnelähteitä peltoviljelyssä. Niiden käytön yleistyminen vähensi myös sairauksille ja loistartunnoille altistumista. Lopulta ihmisperäisiä jätevesiä ei enää saanut käyttää lavantautiepidemian ja lapamatoaltistumisten vuoksi. Väkilannoitteet muodostuivatkin merkittäväksi elintarviketuotannon varmistajaksi sodan runtelemalle kasvavalle kansalle. (Viilo, 2025).

Liika on aina liikaa, myös väkilannoitteissa

Tehostamisella oli myös kääntöpuoli. Yksipuoliseksi muuttunut viljely alkoi köyhdyttää maaperää, pilata maan rakennetta ja vähentää maan tuottokykyä. Tämä johti ylivertaisina pidettyjen väkilannoitteiden lisääntyneeseen käyttöön, josta seurauksena oli muun muassa fosforin liiallinen kertyminen maaperään. Pelloilta kasveilta käyttämättä jäänyt fosfori valui ojiin, josta yhä edelleen muihin vesistöihin: lampiin, järviin ja mereen. Väkilannoitushurmoksesta kertoo karuimmin ehkä se, että fosforia kaadettiin jopa suoraan vesistöihin. Tällä tavoiteltiin suurempia saaliita niiltä vesialueilta, joilta ylikalastus oli jo hävittänyt kalat. (Viilo, 2025). Nykypäivänä tätä ei voi kuin ihmetellä, mutta aika ja tietämys oli tuolloin toinen. Tietoa ravinnevalumien vaikutuksista ei silloin vielä ollut ja tarve riittävälle ruoantuotannolle oli suuri.

Vähitellen lannoitteiden liikakäytön vaikutukset alkoivat kuitenkin selvitä ja korjausliikkeet aloitettiin. Vaikutukset olivat kuitenkin hitaita ja liikalannoituksen seurauksena Itämeren valuma-alueen vesistöihin kulkeutui vuosien 1960-1980 aikana suuret määrät vesistöjä rehevöittäviä ravinteita. Itämeren vedestä mitatut ravinnepitoisuushuiput ajoittuvat 1980-1990-luvuille, jonka jälkeen niiden määrät ovat joko vakiintuneet tai hitaasti vähentyneet. Erityisesti Saaristomeri luetaan yhä vuonna 2025 yhdeksi Itämeren pahimmaksi ongelmakohdaksi ja se onkin nostettu Itämeren suojelukomission (HELCOM) hot spot -listalle. (Suomen ympäristökeskus (Syke), 2025).

Ravinnevalumia ehkäistään suomalaisilla maatiloilla

Tänä päivänä suomalaisilla maatiloilla ravinnevalumia ei kerry enää niin paljon, kuin viime vuosisadan loppupuolella. Historiasta on opittu. Pelto on kuitenkin kokonaisuus, jonka toimintaan vaikuttaa moni asia: maan käytön historia, maaperän tämänhetkinen eliöstä ja kasvukunto, maan käyttö, sekä ilmastotekijät. Ravinnevalumilta ei voida siis kokonaan välttyä. Kuten aina, kun maasta jotain otamme, siitä jää jälki. (Iso-Tuisku, 2025).

Vaikka maanviljelyä ja viljelijöitä Itämeren tilanteesta syytetään, suomalaisilla maatiloilla tehdään tänä päivänä paljon työtä ravinnevalumien estämiseksi. Tässä muutama esimerkki viljelijöiden ympäristötyöstä, jotka eivät aina avaudu ruoan kuluttajalle.

• Täsmäviljely. Täsmäviljelyä toteuttava viljelijä perustaa viljelytoimien suunnittelun ja työt pellolla todelliseen tietoon. Maaperän nykytila tiedetään ja sinne ladataan vain kasvien todellisia tarpeita vastaava määrä oikeita ravinteita, oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan ja oikealla tavalla. Esimerkiksi peltolohko saatetaan lannoittaa vain niiltä kohdin, kun sen on todettu ravinnepuutoksista kärsivän. Teknologioiden kehittyminen mahdollistaa yhä tarkemmat täsmäviljelytoimenpiteet.
• Suojakaistat ja kosteikot. Vesistöjen rannoilla sijaitsevilla suojakaistoilla tai kosteikoilla kasvavat kasvit pidättävät pellolta valuvia ravinteita ja estävät niiden valumista vesistöihin.
• Maan rakenteesta huolehtiminen. Huokoinen maaperä läpäisee vettä ja edistää ravinteiden imeytymistä. Maaperää voidaan parantaa esimerkiksi lisäämällä siihen rakennekalkkia, puukuitua tai kipsiä. Rakenteeseen vaikutetaan myös toteuttamalla tilalla monipuolista viljelykiertoa ja vähentämällä maan pieneliöstöä häiritseviä toimenpiteitä, kuten kyntämistä.
• Talviaikainen kasvipeitteisyys. Erityisesti talvelle ja keväälle painottuvia ravinteiden valumia voidaan ehkäistä tehokkaasti talviaikaisella kasvipeitteisyydellä. Tämä vähentää muun muassa maaperän eroosiota ja hidastaa maan liian nopeaa kuivumista keväällä tasaten viljelyn työhuippuja.
• Kotieläinten lannan ja virtsan hyödyntäminen. Eläinperäiset jätökset ovat edelleen tärkeitä lannoitteita erityisesti luomutiloilla. Lannan syyslevitys on vähentynyt ja yhä useampi viljelijä on siirtynyt kevään ja kasvukauden aikaisiin levityksiin, jolloin ravinteet ovat kasvien saatavilla silloin, kun ne niitä eniten tarvitsevat. Liete sijoitetaan usein myös suoraan maaperään pintalevityksen sijaan, mikä vähentää valumia.
• Esi- ja välikasvien hyödyntäminen. Viljelykierto suunnitellaan usein niin, että viljelijä saa esimerkiksi palkokasvien maaperästä sitoman typen talteen joko syysviljan, väli- tai kerääjäkasvin avulla. Näin ollen tarve väkilannoitteille vähenee.
• Pengerrykset ja kanavat. Jokien tulvasuojeluun tarkoitettujen pengerrysten ja kanavien on todettu vähentäneen jokiin kertyvän kiintoaineen määrää ja niitä hyödynnetään etenkin Pohjanmaan maakunnissa jokien varsilla. (Iso-Huisku, 2025; Kulmala, 2025).

Pienet väliaplodit tehdylle työlle

Itämeren tilaa ajateltaessa syyttävä sormi osoittaa usein viljelijää siitäkin huolimatta, että historian saatossa lannoitteiden ylikulutukseen ohjattiin myös hallinnon ja suositusten kautta. On hyvä muistaa, että meren laaja valuma-alue ja historian painolasti vaikuttavat vielä pitkään Itämeren tilaan. Tarvetta nopeille toimille on meillä ja muualla, sillä Itämeren tila pitää saada paremmaksi. Maatiloilla tehdään jatkuvasti töitä ravinnehuuhtoutumien vähentämiseksi. Parannettavaa toki aina löytyy. Asenteet muuttuvat pikkuhiljaa, teknologia ja tieto-taito kehittyy, sekä poliittista ohjausta ja kannustimia on tuotu edistämään toimenpiteiden toteuttamista. Niitä todellakin tarvitaan, sillä rehellisyyden nimissä, eivät nykyiset viljelijät tätä ongelmaa ole luoneet.

Jatkotoimenpiteiden kriittisyydestä huolimatta toivon, että tänä vuonna Itämeripäivänä pysähdytään hetkeksi haasteiden sijaan pohtimaan ympäristötyön onnistumisia. Mitä on historiasta opittu. Miten suuria korjausliikkeitä on jo tehty. Otetaan siis pienet väliaplodit onnistumisille! Tämän jälkeen jaksamme taas paremmin jatkaa tärkeää työtä Itämeren ekologisen tilan parantamiseksi.

Lähteet:

Granberg, L. (2004). Tuotannon kasvun vuosikymmenet. Teoksessa P. Markkola (toim.) Suomen maatalouden historia 3 (s.142-152). Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 914:3.

Iso-Tuisku, H. (2025). Tiloilla tehdään töitä päästöjen ehkäisemiseksi, mutta silti yksi tosiasia on syytä muistaa: ”Sellaista käsitettä kuin nollahuuhtouma ei ole”.  Maatalouden tulevaisuus 20.8.2025. Haettu 22.8.2025 osoitteesta https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/b2e922a7-3753-4315-9452-3e397e8ce856.

Kulmala, A. (2025). Maan fosforivarat ja viljelymaan fosforilukujen kehittyminen. MTK. Haettu 22.8.2025 osoitteesta https://www.mtk.fi/-/maan-fosforivarat-ja-viljelymaan-fosforilukujen-kehittyminen.

Suomen ympäristökeskus (Syke). (2025) Katsaus ympäristön tilaan: Itämeren tila edelleen huolestuttava. Haettu 22.8.2025 osoitteesta https://www.ymparisto.fi/fi/ympariston-tila/vesi/itameren-tila.

Suomen ympäristökeskus (Syke),b. (Ei pvm.). Itämeri. Järvi-meriwiki -verkkosivut. Haettu 22.8.2025 osoitteesta https://www.jarviwiki.fi/wiki/It%C3%A4meri.

Suomen ympäristökeskus (Syke),c. (Ei pvm.). Mistä ravinteet tulevat Itämereen? Haettu 25.8.2025 osoitteesta https://itameri.fi/itameren-tila/rehevoityminen/ravinnekuormituksen-lahteet/.

Viilo, T. (2025). Keinolannoitteiden taika huumasi suomalaiset. Maatalouden tulevaisuus 12.7.2025. Haettu 22.8.2025 osoitteesta https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/6310808e-7756-4b45-9fe1-b670b88866b3.

Teksti: Aija Hytönen.

Kuva: Adobe Stock.

Kestävä keskisuomalainen maatila -hanke edistää keskisuomalaisten viljelijöiden osaamista ja hyvinvointia. Hanke toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja ProAgria Keski-Suomen kanssa. Hankkeen rahoituksesta vastaa Euroopan maaseuturahasto 2023-2027 Keski-Suomen ELY-keskuksen kautta.