Blogi: Monipuolinen harjoittelu Heleä-hankkeessa
Julkaistu 14.11.2024

Alkuvuosi oli stressaavaa aikaa etsiessä erikoistumisharjoittelupaikkaa tulevalle kesälle. Erikoistumispaikan tarkoitus on syventää omaa osaamista alalla. Siitä saa 15 opintopistettä, joka vastaa 405 tuntia. Harjoitteluhakemuksia tuli kirjoitettua useita eri yrityksille ja organisaatiolle ja uskokin alkoi loppua kevään lähestyttyä kesää. Sitä rupesi pohtimaan, pääseekö tulevana kesänä edes mihinkään harjoitteluun.
Silloin pyysin apua omalta tutoropettajalta, joka ohjasi ottamaan yhteyttä Jamkin Biotalousinstituutin TKI-projektien vastuuhenkilöihin. Tämä kuulosti hyvältä idealta, mutta minun piti miettiä harjoittelun ajankohta uudelleen. Harjoittelut sijoittuvat yleisesti kesäajalle, sillä syksy- ja kevätlukukaudet opiskellaan. Opintoni olivat kuitenkin siinä vaiheessa, että voisin suorittaa harjoittelun vasta syksyllä.
Sain erikoistumisharjoittelupaikan Biotalousinstituutin TKI-puolelta ja aloitin harjoittelun elokuun alusta. Pääsin heti mukaan Vihreän siirtymän ratkaisuja tuhkan hyötykäytön ja tuhkalannoituksen lisäämiselle -hankkeeseen (Heleä-hanke), jossa halutaan edistää tuhkan käyttöä metsätuhkalannoitteeksi. Osallistuin myös muihin työtehtäviin, joita harjoitteluohjaajani tekee TKI-työssään. Heleä-hankkeen eri työtehtävät olivat kuitenkin harjoittelujakson pääasiallisimmat työtehtävät.
Kokouksia, raportteja ja tapahtumia
Vaikka työtehtävät olivat enimmäkseen Heleään liittyviä, oli työ erittäin monipuolista. Osallistuin erinäisiin kokouksiin, tapahtumiin ja messuihin, sidosryhmätapaamisiin, lämpölaitosvierailulle sekä hankkeeseen liittyvään työpajaan. Tein myös selvitystöitä ja tutustuin lainsäädännöllisiin asioihin, joita metsätuhkalannoituksessa tulee ottaa huomioon.
Heleän myötä osallistuin näytteilleasettajana kolme päivää kestävään FinnMETKO-näyttelyyn, mikä järjestettiin Jämsänkoskella Gradian ympäristössä. Osastomme oli yhteinen sidosryhmiemme Suomen Metsäkeskuksen ja Jyväskylän yliopiston kanssa, jotka tekevät eri tehtäviä ja työpaketteja Heleä -hankkeessa. Yhteisosastollamme Suometsien kestävä käyttö esiteltiin myös muita saman aiheen hankkeita.
FinnMETKO:lla työtehtäväni oli pyörittää onnenpyörää, jonka avulla oli helppo houkutella kävijöitä osastollemme keskustelemaan tuhkan hyötykäytöstä ja esittelemään tuhkanäytteitä, joita Metsäkeskus oli hankkinut lämpölaitoksilta Jyväskylän yliopistolle analysoitavaksi.
Lämpölaitoksista saadut tuhkanäytteet ovat muodostuneet mm. puupelletistä, metsähakkeesta ja turpeesta. Yliopisto analysoi ja selvittää näytteiden raskasmetallipitoisuudet ja ravintoarvot, joita tuhkalannoitteen tulee vähintään sisältää, jotta ne olisivat metsätuhkalannoitekelpoista. Tälle kaikelle pitää myös kehittää logistisia ratkaisuja, sillä tuhkaa tulee pienemmiltäkin lämpölaitoksilta, joiden loppusijoituskohteet ovat muuta kuin metsätuhkalannoitekäyttö. Olisi myös tärkeää saada tuhka takaisin metsään.
Samaan aiheeseen liittyen osallistuin Keski-Suomen kiertotalousmessuille sekä Biotalouskampuspäivään. Sidosryhmätapaamisissa olemme esimerkiksi käyneet Jyväskylän yliopiston laboratoriossa, jossa selvitetään tuhkanäytteiden raskasmetalliarvoja ja minkälaisilla puupohjaisilla raaka-aineilla on parhaat ravinnearvot tuhkalannoitukseen. Lämpölaitosvierailulla pääsimme näkemään ja keskustelemaan millaisilla puupohjaisilla raaka-aineilla lämpölaitos tuottaa lämpöä, minkälainen lopputuote syntyy ja mihin lämpölaitoksilta syntyvä tuhka loppusijoitetaan. Tuhkatyöpajassa keskustelimme samoista aiheista laajemmasta näkökulmasta alalla työskentelevien tahojen, kuten viranomaisten, lannoitevalmistajien, polttolaitosten ja metsäyrittäjien, kanssa.
Nyt omalta osaltani Heleän avustustyöt alkavat olemaan loppupuolella, sillä harjoittelujaksoni päättyy piakkoin. Pääsen vielä osallistumaan muutamin kokouksiin, esimerkiksi sidosryhmän kanssa missä käymme syksyn tapahtumat läpi, ja keskustelemme mitä kaikkea on tapahtunut ja mitä olemme oppineet.
On ollut mahtava päästä Heleä -hankkeeseen mukaan, johon minut on otettu avosylin vastaan. Olen saanut paljon uutta tietoa ja tukea harjoitteluohjaajaltani työskennellä TKI-ympäristössä. Siitä että suoritin harjoittelun vasta syksyllä, koen saaneeni irti paljon enemmän. Olen päässyt moniin tapahtumiin, tavannut samalla uusia ihmisiä ja päässyt verkostoitumaan heidän kanssaan. Tämä matka on ollut minulle erittäin antoisa, tarjoten tärkeitä oppeja.
Kiitos tästä antoisasta matkasta!
https://www.jamk.fi/fi/projekti/helea
Roosa Lomakka
Agrologiopiskelija, Jamk Biotalousinstituutti